Mitä tarkoittaa lihaskalvokäsittely raudoilla?

Hoitomuoto pohjautuu Graston -tekniikkaan, joka on pehmytkudosten hoitotekniikka. Fascia-rauta käsittelyä tehdään
lihaksen lepotilan lisäksi myös lihaksen ollessa venytyksessä sekä kuormituksessa.
Tekniikka suoritetaan rautaisia apuvälineitä käyttäen kohdistamalla painetta ja
hankaamisliikettä lihaskalvoihin. Lihaskalvoja ei voi käsitellä käsittelemättä lihaksia.
Faskiarauta käsittelyä tehtäessä vaikutus kohdistuu pinnallisiin kalvoihin, mutta hermoston
kautta sen vaikutus pääsee syvempiinkin kerroksiin.

Mikä on faskia?

Faskia on lihaskalvo, joita löytyy eri puolelta kehoa: ihon alta, lihasten ympäriltä, sisältä ja välistä sekä sisäelinten ympäriltä. Faskioiden avulla lihakset muodostavat pitkiä ketjuja.  Yksi näistä ketjuista on niin sanottu takaketju, joka kulkee aina jalkapohjista takaraivoon asti. Vastaavia kalvoketjuja löytyy kehosta useita. Ihmistä voisikin hauskasti verrata vaikka mandariiniin, jolla on kuori, palat, palojen sisällä kalvo kerroksia ja vielä nesteen ympärilläkin pieni pussi.

Kenelle faskia-rauta käsittely soveltuu?

Käsittely soveltuu kaikille siinä missä normaalikin hieronta. Tekstin lopussa mainitsen hoidon esteet, joita ovat esimerkiksi tulehdus hoidettavalla alueella. Käytän faskia-rautaa apuna silloin kun näen asiakkaan ongelmien olevan pinnallisissa faskia kerroksissa. Etenkin kyynärvarren ongelmiin kuten tenniskyynärpään hoidossa raudasta on ollut paljon apua, sillä käsien lihakset ovat ohuemmat ja eri kalvokerrosten välistä liukumaa saa hyvin edesautettua hoidolla.

Tekeekö käsittely kipeää?

Hoidossa käytettävät raudat saattavat näyttää rajuilta, mutta itse asiassa
hoitomuoto on usein vähemmän kivulias kuin käsin tehtävä lihaskalvohieronta. Käsittelyn
tavoitteena on kivun poistaminen, liikelaajuuksien ja liikemallien normalisointi, kiinnikkeiden
irroittaminen (esim.arpikudoksessa esiintyvät) sekä sidekudosvammojen paranemisen
edistäminen. Usein asiakkaat kokevat faskia-rauta käsittelyn jopa kivuttomammaksi kuin käsillä tehtävän hieronnan. Tämä johtuu siitä, että faskia-rauta hieronta suoritetaan lihaksen ollessa venytyksessä, isometrisessä jännityksessä tai toiminnallisessa liikekuormituksessa, jolloin painetta ei synny yhtä paljon kuin käsin tehtävässä hieronnassa.

Jääkö käsittelystä jälkiä ihoon?

Kun lihaskalvokäsittelyssä ilmestyy ihon pinnalle punaista pistettä niin siitä ei
pidä huolestua sillä kyse on molekyylikertymästä, jota syntyy
kalvokerrosten väliin kun siellä tapahtuu liimaumaa ja sitkoistumista. Molyylikertymät jäävät
kalvokerrosten väliin liimaksi eli se estää lihaskalvon normaalia liukumaa. Hankaava liike
hajoittaa molekyylikertymää ja sen seuraksena ihon pinnalle nousee punaista pistettä eli
sitä lihaksen ja kalvon välissä olevaa ylimääräistä “jätettä”.

Riku on hierojana erikoistunut muun muassa faskiakäsittelyyn

Kuinka usein käsittely olisi hyvä toistaa?

Esimerkiksi aikaisemmin mainitsemassani tenniskyynärpään hoidossa suosittelen asiakasta käymään alkuun tiheämmin, 2-4 kertaa kuukaudessa. Tämän jälkeen hoitoväliä voidaan pidentää. Yleisesti faskia-rauta käsittelyä voidaan tehdä yhtä usein kuin tavallistakin hierontaa. Hoidon tarve on yksilöllinen joten suunnittelemme sen aina yhdessä asiakkan kanssa.

Kuinka voin ylläpitää itsenäisesti faskia-kalvojen hyvinvointia?

Samat asiat jotka pitävät yleisestikin kehon toiminnan hyvässä kunnossa, auttaa myös faskia-kalvojen hyvinvointiin. Näitä ovat liikunta ja kehonhuolto sekä riittävä vedenjuonti ja säännöllinen syöminen. Etenkin istumatyöläisten on hyvä muistaa välillä nousta ylös ja liikuttaa kehoaan sekä tehdä isoja venytyksiä. Syväkyykky on yksi parhaista isoista liikkeistä jos pitkään jatkunut istuminen kangistaa. Faskioita voi käsitellä myös itse esimerkiksi putkirullan, tennispallon tai faskiapallon avulla.

Lihaskalvokäsittelyn hyödyt

– Pinnallisten lihaskalvojen stimulointi estää kiputuntemuksia hermoston välityksellä
– Paineen ja venytyksen aiheuttama kudosstimulaatio edistää paranemisprosessia
– Kudoskiinnikkeiden mekaaninen rikkominen edistää liikkuvuutta ja parantaa liikeaistia

 

Kuva hoitohuoneesta

 

 

Esteitä hoidolle:

– Paikallinen tulehdus,tuoreet haavat / vammat
– Verenvuotosairaudet

– Autoimmuunisairauksien tulehdusvaiheet
– Raajan turvotus
– Akne

– Ihosyöpä

 

-Laskimolaajentumat ja laskimotulehdus

 

Esimerkkitapaus faskiakäsittelyn hyödystä:

Asiakkaalla oli tullut ns puujalka kaukalopallossa ja hän oli saanut kovan iskun reiteensä.
Vielä 4 viikkoa tapahtuman jälkeen etureittä venyttäessä tuntui edelleen
pistemäinen kipu. Jo yhdellä lihaskalvojen käsittelykerralla reiteen saatiin parempi liikkuvuus ja
pistemäinen kipu poistui.

Faskiarautakäsittelyä voidaan käyttää normaalien hierontojen yhteydessä maksuttomana lisäpalveluna.